Tarinamme

Miksi teemme tätä?

Ratkaisuja terveydenhuollon digitalisaation haasteisiin

GatorSoftin tarina sai alkunsa alkuvuodesta 2024, kun ensimmäinen ajatuksemme oli digitalisoida paperiset lomakkeet. Pian kuitenkin huomasimme kliinisessä työssämme, että paljon suurempia muutoksia tarvittiin vastaamaan terveydenhuollon kasvaviin tulosodotuksiin. Paperilomakkeiden haasteet olivat vain yksi osa laajempaa ongelmaa, ja ymmärsimme, että kokonaisvaltaisempia ratkaisuja tarvitaan, jotta terveydenhuollon digitalisaatio voisi aidosti tukea ammattilaisia ja parantaa potilaiden hoitoa – ja juuri tähän ideaan päätimme tarttua.

Haasteena digitalisaation suunta terveydenhuollossa

Yksi merkittävä motivaatiotekijämme on huoli siitä, mihin suuntaan terveydenhuollon digitalisoitumista ollaan viemässä. Nykykehityksessä painotetaan usein liikaa etähoitoa kustannustehokkuuden vuoksi, mikä ei mielestämme ole ainoa oikea suunta. Me uskomme, että digitalisaatiota ja nykyteknologian tarjoamia tehokkaita työkaluja tulee hyödyntää potilaan hyväksi tukikeinona, ei ammattilaisten korvikkeena. Näiden työkalujen avulla voidaan helpottaa sairauksien ja terveydentilan seurantaa, esimerkiksi parantamalla itse kerätyn tiedon – kuten verenpaineen ja PEF-mittausten – laatua ja luotettavuutta. Tämä puolestaan antaa terveydenhuollon ammattilaisille mahdollisuuden tarjota parempaa ja yksilöllisempää hoitoa.

Etähoidolle on oma paikkansa terveydenhuollossa​

Kliinikon näkökulmasta keskeisiä ongelmia on monia. Suurin näistä on paine etähoidon laajentamiseen ”digiloikan” varjolla. Vaikka etähoidolle on oma paikkansa kliinisessä työssä, se ei sovi kaikkiin tilanteisiin. Digitalisaatio ei voi eikä saa korvata lääkärin, sairaanhoitajan tai kenen tahansa muun terveydenhuollon ammattilaisen ja potilaan välistä vuorovaikutusta. Meidän tehtävämme GatorSoftilla on pyrkiä tarjoamaan ratkaisuja tälle etähoitoa suosivalle kehityssuunnalle.

Tietojärjestelmien monimutkaisuus haittaa terveydenhuollon tehokkuutta​

Toinen suuri haaste kliinisessä työssä on monimutkaiset ja pirstaloituneet tietojärjestelmät. Päivittäisessä käytössä on usein lukuisia integroituja järjestelmiä, jotka vaativat huomattavan paljon aikaa ja resursseja opetteluun ja hallintaan. Tämä kuormittaa erityisesti kokeneempia ammattilaisia, joilla ei ole samanlaista teknologista tottumusta kuin nuoremmilla kollegoillaan. Näiden järjestelmien suurin ongelma on, että ne eivät ole ammattilaisten käytettäväksi suunniteltuja. Tämä johtuu osittain siitä, että ohjelmistokehityksen ja kliinisen terveydenhuollon osaamisen rajapinnalla on puutteita. Usein ohjelmistojen kehityksessä mukana olevat terveydenhuollon ammattilaiset eivät ole niitä, jotka joutuvat käyttämään näitä järjestelmiä päivittäin.

GatorSoftilla yhdistyy ohjelmistokehitys ja terveydenhuollon asiantuntijuus

Me GatorSoftilla olemme erikoistuneet juuri tähän rajapintaan. Tavoitteenamme on kehittää ja auttaa muita kehittämään ohjelmistoratkaisuja, jotka auttavat ratkaisemaan nämä ongelmat. Meillä on harvinaislaatuinen osaamisyhdistelmä ohjelmistokehityksen ja kliinisen työn tarpeista, ja olemme sitoutuneet vaikuttamaan terveydenhuollon digitalisaation kehityssuuntaan. Haluamme varmistaa, että tulevaisuuden terveydenhuollon palvelut palvelevat paremmin kaikkia käyttäjiään – niin ammattilaisia kuin potilaitakin.